Tein pitkään töitä freenä ennen muotoiluopintoja. Aloitin vähän sattumalta siten, että vuosituhannen alussa sain potkut, kun silloiselta työpaikaltani puolet sai kenkää. Sattui sitten niin, että joku tarvitsi jotain pientä, joku toinen jotain ja sitten se ensimmäinen jo vähän lisää ja jonkin ajan päästä töitä olikin ihan tarpeeksi. Ilman potkuja en olisi varmaankaan uskaltanut heittäytyä, mutta kun olin työtön, otin tietysti pienetkin työt mielelläni vastaan.
Nyt on jokseenkin sama tilanne, siinäkin mielessä, että pikkuhommia tippuu. Yllätys oli suuri, kun ansiosidonnaisella päivärahalla ollessani sain pienen keikan, tein se ja perin palkkani osuuskunnan kautta. Aikanaan perustimme muutaman kaverin kanssa osuuskunnan pikkuhommien laskuttamista varten. Idea oli se, että jos osakkaita olisi yli seitsemän, ketään meistä ei katsottaisi yrittäjäksi. Ei meillä ollut mitään yrittäjyyttä vastaan, mutta kun on perhe ruokittavana ja työtilanne ajoittain heikko, oli pakko varmistaa se, että tarvittaessa voi saada työttömyysturvaa, eikä yrittäjänä sellainen ole mahdollista. Nyt, kun laskutin tuon pikkukeikan ja nostin palkan osuuskunnasta, työttömyyskassasta ilmoitettiin, että tällainen toiminta katsottaisiin yrittäjyydeksi! Sain sitten kuitenkin sovitellun päivärahani siltä kuukaudelta (päivärahasta vähennettiin puolet ansaitusta palkasta), mutta kassan kanta tuli selväksi: älä tee mitään, jos et saa pysyvää kuukausipalkkaista työtä. Toinen ongelma on se, että kun on jotakin tienannut, vaikkapa pari kymppiä, joutuu odottamaan palkkakuittia, joka toimitetaan päivärahan maksajalle, jonka jälkeen odotetaan, että viranomainen laskee sovitellun päivärahan ja maksaa sen sitten jälkikäteen. Kaikki saa kyllä takautuvastikin, mutta kun kyse on pienistä summista ja toimeentulon turvaavasta sosiaalituesta, sitä ei ole varaa odotella. Takautuvasti on paha syödä. Ai niin, onhan meillä pikavipit, ei hätää!
Veroviranomainen haluaisi myös verottaa kaikkea, pientäkin tuloa, jopa naapuriapua. Lontoon maassa kuulemma pienyrittäjät saavat ansaita kohtuullisen määrän rahaa nimellisellä verolla tai verotta, ja vasta tulojen kasvaessa verokarhun kynsi raapaisee. Sellainen systeemi suosisi pikkuyrittäjiä ja vähentäisi byrokratiaa. Itsensä työllistäjissä on paljon toimeentulon rajoilla kituuttavia käsityöläisiä ja luovien alojen työntekijöitä. Verohelpotukset pienimmissä tuloluokissa helpottaisivat mikroyrittäjiä tulemaan toimeen työllään. Nyt he ovat samalla viivalla kuin isommat yritykset.
Toinen itsensä työllistäjiä alkuun auttava asia olisi perustulo. Jos kaikki saisivat jonkun perustulon automaattisesti (joka perittäisiin takaisin X€ ylittävästä tuloista), voisi työtön keskittyä tilanteensa parantamiseen varmana siitä, että saa ainakin sen pienen rahan ajallaan, eikä sitä menetä, vaikka tienaisikin jotain lisää. Siinäkin byrokratia vähenisi, kun useamman ei tarvitsisi hakea toimeentulotukea. Voi olla, että joku heittäytyisi nälkäkurkitaiteilijaksi, mutta heitä on nytkin. On niitä, jotka elävät tukien varassa, mutta monet heistäkin hyödyttävät yhteiskuntaa jollakin muulla tavalla; taiteen tekemisellä, talkoissa, naapuria auttamalla. Jos sellainen toimelias loisiminen kielletään, saattaa toimeton, syrjäytynyt porukka lisääntyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti