Friikun pahempi päivä

Tuli sitten istuttua viisi vuotta erinäisissä Euroopan parhaissa muotoilukorkeakouluissa ihan vain siksi, että pääsisin harjoittelemaan puhelinmyyntiä. Näillä avuilla sei ei tosin ole kovin tuottoisa bisnes. Myyntiartikkeli on oma työ, kohderyhmä hakusessa ja aika hyvin hukassa. Asenne on kohdallaan ja motivaatiota oli, mutta sekin hiipuu kun aikansa luukuttaa eikä mitään tapahdu.

On toki niinkin, että tämänhetkinen taloustilanne on aika vaikea tulla markkinoille, kun se on myös vaikea pysyä merkkinoilla. Slti keljuttaa, kun töitä ei ole tarpeeksi. Satunnaisilla keikoilla ei jaksaisi kitkutella, kun intoa ja taitoa parempaankin tekemisen olisi. Näillä näkymillä kieltämättä eräiden vaikuttajien puheet työn tarjonnan lisäämisestä kuulostavat irvokkailta.

Vertailun vuoksi: Asuntomarkkinoilla kuulemma pienet asunnot viedään käsistä. Yhtäkin kämppää oli ollut kaksi ostajaa kilpailemassa. Työn tarjonta ei ole kuulemma riittävä. Vain muutama sata hakijaa joihinkin työpaikkoihin.

Mitäs sitten ne muut duunit? Minäkin voisin oikein hyvin lähteä tekemään muutakin, mutta kait aika turha kuvitella, että joku ottaisi töihin toiselta alalta loikkaavan, joka luultavimmin hinkuaa takaisin omalle alalleen. Tarjontaa kun on aivan kiusaksi asti. Rekrytointikin on niin työlästä, kun pitää kahlata aivan mahdoton määrä hakemuksia läpi. Huh-huh. Eipä käy työnantajia kateeksi!

Oikea tyyppi oikeaan hommaan

On se jännää, kuinka paljon ihmiseen vaikuttaa se, millaista työtä tekee. Joskus joku työntekijä puutuu ja jähmettyy työhönsä, kun taas toisinaan toinen pääsee tai ajautuu työhön, jossa hän suorastaan puhkeaa kukkaan. Tässä kohtaa tuo kulunut kukkavertaus on todella paikallaan, niin iso muutos ihmisessä voi tapahtua. Välttämättä kyse ei edes ole työnkuvasta, vaan syynä voi olla myös työn vastuuttaminen tai työilmapiiri. Silti työn laadulla on suuri merkitys.

Monet eivät juurikaan ole valinneet työtään tai edes ammattiaan. Nuorena valitaan ammatti, johon kouluttaudutaan, sittemmin työpaikat ja tehtävät vaihtuvat ja useimmiten tekijät ajautuvat aika kauaskin alkuperäisestä ammatistaan. Se ei ole mitenkään huono asia, eikä näytä lainkaan siltä, että ajautuminen mitenkään olisi syönyt näiden ihmisten motivaatiotakaan. Paremminkin voisi sanoa, että ajautuminen on tapahtunut henkilön ominaisuuksien johdosta tai mielenkiinnon johdattelemana, tai sitten siten, että hän on itse voinut luoda toimenkuvansa tai se on muovautunut hänen persoonansa mukaiseksi. Niissä tapauksessa on varsin hyvät mahdollisuudet saada aikaan henkilöä tyydyttävä ja tehokasta tulosta tuottava työpaikka.

Usein työnantajat rekrytoidessaan ovat kovin kriittisiä henkilön koulutustaustasta tai työhistoriasta siinä mielessä, että eivät uskalla rekrytoida henkilöitä, jotka olisivat pyrkimässä sivuun aiemmalta urapolulta. Kuitenkin samaan aikaan etsitään ihmisiä, jotka uskaltavat oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sitähän työn vaihtaminen on, ammatin vaihtamisesta puhumattakaan.

Minun työtyytyväisyyteeni on eniten vaikuttanut mahdollisuudet vaikuttaa työn tekemiseen, työyhteisö ja saamani arvostus. Yksi parhaista työpaikoistani oli Helsingin Printing, pieni kirjapaino Hakaniemessä, jossa työhöni kuului painotuotteiden kuljettaminen asiakkaille sitä mukaa kun niitä tuotannosta tuli. Muitakin hyviä paikkoja on ollut ja viihdyin oikein hyvin myös freetyössä, taas sen itsenäisyyden vuoksi.