Sähläämistä ja tuottavuutta

Ihmiset tekevät kovin eri tavalla töitä. Toiset tekevät innolla ja vauhdilla, jotkut hissukseen ja tehokkaasti, yhdet kovalla drivilla mutta sähläten. Työn arvostuksen suhteen sillä ei tunnu juurikaan olevan merkitystä, tekeekö joku tehokkaasti tai tehottomasti, innolla tai lannistuneesti, sähläten tai järjestelmällisesti. Näitä työn ominaisuuksia olisi sitä paitsi hyvin hankala mitata, jos vaikkapa palkka perustuisi siihen, miten kukin saa aikaan. Joissain töissä mittaaminen onnistuisi ja urakkapalkkakin on ihan käypäinen palkkauksen muoto. Urakalla jaksaa painaa, jos ei muuten niin euron kuvat silmissä. Laatua pitää toki silloin tarkkailla, ettei pelkkä määrä riitä urakan täyttämiseksi.

Kuukausipalkkaisten sankassa joukossa meno on kirjavaa. Työnantajat ovat usein huolissaan siitä, että tekijät laistavat, lähtevät liian aikaisin kotiin ja saapuvat myöhään. Työntekijät syyttävät kytäämisestä. Silloin, kun jousto toteutuu molemmin puolin, työmäärä on sopiva ja työt tulevat tehdyksi, olisi helppoa todeta, ettei työssäoloajalla tai työntekopaikalla ole oikeastaan väliä. Se taas vaatisi hyvää luottamusta puolin ja toisin. Etätöidenkin suhteen on huomattu, että luottamuksen puute on useimmiten pahin este. Työnantaja pelkää, että työntekijä saattaa pyöräyttää koneellisen pyykkiä samalla, kun hoitelee työasioita kotona. Haittaisiko se? Onhan toimistoissakin kahvitaukoja ja varsinkin ajattelutyötä tekevät eivät kykene keskittymään niin pitkiä aikoja kerrallaan, että ei välillä pitäisi juoruilla työkaverin kanssa.

Juoruilukaan ei välttämättä ole pahasta työpaikalla. Siinä tulee vahvistetuksi tiimin yhteenkuuluvuutta, rakennetaan luottamusta ja vaihdetaan työhönkin liittyvää informaatiota ihan huomaatattaan, ilman muistioita. Hyvä olisi myös muistaa erilaiset työaikoja koskevat kokeilut, joissa on todettu, että lyhyempää päivää tekevät työskentelevät tehokkaammin ja tekevät vähemmän virheitä, eli siis tuottavat paremmin. Pitkän päivän tekeminen ei siis olekaan kenenkään etu pitemmän päälle. Sekään ei toki tarkoita sitä, etteikö toisinaan olisi tarkoituksenmukaista tehdä urakalla jokin homma pois, iltaan ja pitempäänkin, kunhan se ei tule tavaksi.

Terveiset Kesästä

Nyt on sitten virallinen Kesä. Valtaosa työn raskauttamista lomailee, on juuri palailemassa lomilta tai lähdössä lomille. Säät suosivat ja arki unohtuu. Itse olen ainakin elokuun loppuun asti viitenä päivänä viikossa kahdeksasta viiteen toimiston ilmastoidusta atmosfääristä nauttimassa, joten lomat koskettavat minua lähinnä hiljaisuutena toimistossa. Hiljaista onkin, sekä äänimaailman osalta, että työmäärässä mitaten. Freelancerina/pätkätyöläisenä lomat eivät minua koske, tai paremminkin pidän niitä silloin kun ehdin ja sen verran kuin tuntuu kulloinkin olevan varaa. Näinä taloudellisina aikoina ei juurikaan uskalla lomailla.
Toinen ryhmä, joka ei lomaile, on työttömät. Tämän päivän Hesarissa (s. A12) kerrottiin vihdoin kaavailtavan joitakin toimia pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi. Tähän asti toimet ovat olleet lähinnä toimeentulon kiristämistä, jonka kuvitellaan innostavan työnhakuun. Eipä innosta. Jos kuvittelisi itsensä siihen asemaan, että olisi pudonnut "toivottomien tapausten" sarjaan, olisi varmasti niin masentunut, että ei saisi itseään mihinkään. Itsekin sain kokeilla työttömyyttä jokusen kuukauden ja se todella oli lamauttava kokemus, vaikka omat työllistymisen mahdollisuuteni olivatkin melko hyvät. Jos tilanne olisi jatkunut, olisin varmasti menettänyt kokonaan uskoni omiin kykyihini enkä olisi enää uskaltanut hakeakaan mihinkään. Niin näyttää monelle käyvän, eikä silloin yhteiskunnan sormella osoittelu auta yhtään, vaan paremminkin lyttää potentiaalisen veronmaksajan syrjemmälle yhteiskunnasta. Jotta syrjään sysätyn ihmisen saisi palkkatyöhän takaisin, tarvittaisiin rohkaisua ja arvostusta. Arvostus työelämässä on näkyvimmillään palkka. Usein työttömät ajan mittaan hakeutuvat vapaaehtoistöihin työttömien omiin järjestöihin tai muihin vapaaehtoisjärjestöihin. Niillä taas ei ole varaa palkata ketään eivätkä monet niistä pyörisi ilman vapaaehtoisia.
Ihmisten syrjäytyminen on sekä yhteiskunnallisesti kallista että henkilökohtaisesti syrjäytyneelle itselleen elämää leimaava tragedia. Jos tahtoa löytyy, keinoja varmasti on. Palvelumuotoilun avulla uusia keinoja voisi kehittää ja löytää sellaisia keinoja, joista hyötyvät sekä yhteiskunta että syrjäytynyt itse. Keinoja, jotka ottavat huomioon sekä yhteiskunnan edun että työllistettävän henkilön tarpeet kannustavasti ja syllistämättä. Työttömyys ei ole lomaa. Se on stressaavaa ja sitovaa. Stressaavampaa ja sitovampaa kuin työssäkäynti.