Uudenlaista ostamista

Tarjouspyynnöt ja niihin vastaaminen ovat yksi tapa arpoa seuraavat projektien tekijät. Yleensä se menee niin, että organisaatio pyytää tarjousta joiltakin palveluntarjoajilta, jotka sen pohjalta tekevät tarjouksensa. Suoraviivaista, simppeliä, helppoa?

No ei ole. Ensinnäkin muotoilijan näkökulmasta organisaatiossa ei välttämättä tiedetä, mitä halutaan. Siis on jokin ongelma, johon organisaatiossa ajatellaan olevan jokin ratkaisu ja sitten haetaan sen ratkaisun mukaista tarjousta. Pitäisi hakea ratkaisua siihen ongelmaan, eikä rajata jo valmiiksi mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja, sillä se estää luovimmat ratkaisut heti. Välttämättä ongelmaakaan ei ole ajateltu ihan loppuun asti.

Palveluntarjoaja taas saa tarjouspyynnön, tavaa sitä viikon huolella ja yrittää vastata siihen mahdollisimman tarkkaan. Pieleen menee yleensä siksi, että ei ymmärretä ongelmaa tarjouspyynnön takana, eikä päästä sitä näkemäänkään ennen kuin sopimus on tehty. Pitää siis arvata.

Ratkaisu? Olin tänään kuuntelemassa Ornamon ja Helsingin kaupungin edustajien alustuksia kaupungin tarjouspyyntökäytännöistä. Lopuksi keskusteluissa tuli yhdeltä muotoilijalta kysymys, miksi ei voitaisi pitää jokin infotilaisuus tarjouspyynnöstä. Itse ajattelisin, että vieläkin parempi olisi, jos tilaaja valikoisi ne toimijat, joilta haluaa tajouksia, ja järjestäisi heille yhteisen keskustelutilaisuuden. Siinä voitaisiin tilaajien ja tarjoajien kesken kysellä, keskustella ja kehitellä jo alustavasti sitä, mitä oikeastaan halutaan. Keskustelun jälkeen osallistujat voisivat jättää tarjouksensa ja keskustelussa jo tilaajakin olisi nähnyt, miten kukin osallistuu ja millaisia avauksia keskustelussa keneltäkin tulee.

Haasteena tällaiselle keskustelulle aamutilaisuudessa nähtiin osallistujien kilpailutilanne. Haasteen näki enimmäkseen kaupungin edustajat, kun taas suunnittelijoiden keskuudesta sitä ei nähty ongelmana. En itsekään näe siinä haastetta. Voisin hyvin keskustella alustavasti, kunhan keskustelu olisi sikäli rajattu, että kaikilla keskustelijoilla on mahdollisuus jättää tarjous ja toisaalta muualta ei enää tule tarjouksia. Eli olisi paremmat mahdollisuudet saada hyväksyntä, kuin jos tarjouksia tulisi laajemmalti. Keskustelun myötä voisi jopa syntyä uusia työryhmiä, kun huomataan, että tarvitaan tällaista ja tällaista osaamista ja paikallaolijoilta sitä löytyy.

Siitä olin erittäin iloinen, että kaupungin kanta ilmaiseen työhön oli kielteinen. Eli ei ilmaiseksi teetettyjä alustavia suunnitelmia tai leiskoja. Työstä on päätetty maksaa. Tällaiset tarjouskeskustelut on tietysti eri juttu, se on markkinointia.

Näkyvyyttä!

Opetus- ja kulttuuriministeriö yritti ostaa ainakin Kaisa Lekalta ja Kasper Strömmanilta töitä ruokapalkalla. Tehtävänä olisi ollut piirtää livenä kaksi päivää Suomen valtion ja Unescon järjestämässä sananvapaus-seminaarissa Finlandia-talolla. Tämä ylitti uutiskynnyksen, ja aiheesta. Samaa kuulee monelta suunnalta. Ikään kuin olisimme jossain kuukausipalkalla ja ihan huvikseen piirreltäisiin kaikenlaisia logoja ja konsepteja, koska se on niin kivaa.

Työhän on kivaa. Se ei silti ole syy olla maksamatta siitä. Mahtaakohan Suomen valtio kinuta ilmaisia catering-palveluita seminaariinsa?

Minulle ei ole valtiolta tullut tarjousta, mutta tietysti mietin, mitä olisin siihen vastannut. Kaisa Leka kieltäytyi, Strömman kieltäytyi. Molemmat julkistivat tarjouksen. Strömman kirjoitti blogissaan, että nyt voimme jättää verot maksamatta ja tarjota tilalle näkyvyyttä :) Strömman kirjoitti jokin aika sitten blogissaan myös Turun Sanomilta saamastaan tarjouksesta, jossa tarjottiin näkyvyyttä kirjoitustyöstä. Silloin hän teki vastatarjouksen, tarjoutui ostamaan ilmoitustilaa TS:ta näkyvyydellä, mutta kauppoja ei sitten tullutkaan.

Minä olisin voinut ehdottaa tarjouksen tekijälle, että hän luopuisi kahdeksi päiväksi palkastaan ja se ohjattaisiin minulle. Toinen houkutteleva vaihtoehto olisi ollut kunnon performanssin järjestäminen. Olisin mennyt piirtämään ja varannut jakun alle sopivalla tekstillä varustetun paidan. Esimerkiksi "The Ministry of Education and Culture wanted me to work here for free". Sitten vain sopivan tilaisuuden tullen jakku pois ja hattu kiertämään: "If you think I should be payed for my work, can you please instead pay me some money, please." Jos tulisin ulos heitetyksi, olisi performanssi vieläkin messevämpi.

Hyvä tuote myy itse itsensä

Ei myy. Suomalaisten helmasynti on huono myyntityö. Kulttuurisesti olemme siinä kohtaa erilaisia. Suomessa tavara menee kaupaksi, kun se on hyvä. Ihmiset vertailevat perinpohjin ja tekevät päätöksiä harkiten. Ihmeesti silti täälläkin hyvin muotoillut tuotteet, joihin käyttäjä voi kiintyä, menevät kaupaksi.
 Suomalainen muotoilu on kilpailuvaltti. Suunnittelen juuri tuotetta kiinalaiselle valmistajalle, koska heille Design In Finland on markkinoinnissa iso etu. Suurin vaatimus asiakkaalta oli suomalainen ilme. Kaupan päälle saavat myös sen designin ;)
 Suomalaisilla edelleenkin tuppaa olemaan liian vaatimaton lähestymistapa. ”Tää meidän tuote on tosi hyvä, vaikka siinä onkin vähän huono varsi”. Sellaisella tuotteella ei saa lähteä markkinoille! Korjatkaa ensin se varsi ja menkää vasta sitten. Meillä ei tajuta, kuinka paljon hyviä ja erinomaisia tuotteita maailmalla on. Ei meillä ole mitään muuta poikkeavan erinomaista kuin oma näkemys. Sen päälle joudumme tekemään ihan saman duunin kuin kaikki muutkin ihmiset maailmassa, kehittelemään, testaamaan, parantelemaan, kunnes tuote on oikeasti hyvä. Kun sen vaivan viitsii nähdä, voi rinta rottingilla mennä myymään, sanoa suoraan, että tämä on hyvä ja parmpaa ei ole! Se me osataan.