Mediaaniosaajat ja kilpailukyky

Otamme valtakunnan oppineimman henkilön ja vähiten oppineen henkilön ja muodostamme jonon oppineisuuden mukaan. Poimimme keskimmäisen, eli valtakunnan mediaanioppineen. Kuvittelen sellaisen Suomessa: Puhuu äidinkielenään suomea, tulee toimeen myös englannilla ja hieman vaivalloisesti myös ruotsilla. On opiskellut alkeet saksaa tai ranskaa, josta ymmärtää vähän, vaikkei juurikaan puhu kieltä. Matematiikka riittää mainiosti arkipäivän asioihin, päättelykyky moneen muuhunkin vaikka derivointi onkin unohtunut. Ymmärtää, mistä mediassa puhutaan ja on maailman tapahtumista kiinnostunut. Koulua on tullut käytyä peruskoulun jälkeen kolme vuotta, ehkä sen jälkeenkin on aloitettu jokin koulutus, joka on jäänyt kesken. Täydennyskoulutusta on saattanut kertyä, mikäli vuosia on jo vierinyt ammatin hankkimisen jälkeen. Mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä pitempään hän on koulussa viihtynyt. 

Jossain muualla päin maailmaa mediaanioppija olisi lähes lukutaidoton. 

Sillä, kuinka oppinut maan kansalaisten suuri massa on, on valtava merkitys maan kilpailukyvylle. Sillä on paljon suurempi merkitys kuin sillä, millaisia yksittäisiä neroja on valtakuntaan sattunut syntymään. Nurinkurista, miten työelämä rahvaan koulutustason jatkuvaan nousuun suhtautuu. 

Ideaalitilanteessa johtaja visioi, jakaa visionsa keskijohdolle, joka kukin oman alansa kohdalta tarkentaa visiota ja jalkauttaa sen työntekijöille. Työntekijät ymmärtävät vision ja tekevät kukin oman osansa yhteiseen päämäärään pääsemiseksi. Todellisuudessa visioita ei aina ole tai ne eivät välity, kukaan ei tiedä mihin pyritään, miksi tai miten. Tärkeintä on valvoa, että toiset tekevät osansa tuntemattoman päämäärän eteen. Päämäärän korvaa täytettävä raportti. 

Suomalaisella mediaanioppineella työntekijällä on hyvät edellytykset johtaa omaa työtään, motivaatiota tuottaa tulosta ja kykyä kehittää työtään. Silti tuntuu, että yhä useammalla työpaikalla työn tuottavuuden parantamiseksi kehitetään työnkulkuja, jotka muuttavat työtä tehdasmaisemmaksi. Kehitetään systeemejä, joiden pitäisi helpottaa työn tekemistä, tehdä lopputuloksesta ennanta arvattavampaa ja saada ihmiset sitä kautta tuottamaan enmmän. Lopputulos saattaa kuitenkin olla se, että ihmiset turhautuvat olemaan systeemin automaattisia osia, turhautuvat, eivätkä enää vaivaudu ajattelemaan. Miksi vaivautua, jos siitä ei ole kuitenkaan mitään hyötyä?

Yksi työhön mielekkyyttä tuova tekijä on mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja työn tekemisen tapaan. Jos työ ei tunnu mielekkäältä, tunnollinenkin tekijä vain tekee sen, mitä odotetaan, eikä edes yritä enempää. Toisaalta, jos puutuneelle puurtajalle tarjoaa todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa työn kehittämiseen, tulokset voivat yllättää. Ehdottomasti kannattaa kokeilla! 

Koska meillä asiantuntijatyö muuttuu enemmän ja enemmän systeemin osaksi, meillä on enemmän ja enemmän hyvin koulutettuja vaihetyöntekijöitä. Ihmisiä, joilla on hyvä koulutus, älyä ja kykyä, mutta kaikki se valuu hukkaan liukuhihnan ääressä yksitoikkoista vaihetta toistaen. Liukuhihna vain on muuttunut exel-taulukoksi. 

Eläkenatinaa

Ylen sivuilla pari päivää sitten julkaistiin juttu freelancereiden eläkkeistä ( http://yle.fi/uutiset/freelancer_on_usein_elaketurvan_valiinputoaja/7466887 ). Hienoa, että aiheeseen puututaan. Jutussa freegraafikko Tiina Eräpuu on jäämässä eläkkeelle ja saamassa alle tuhannen euron eläkkeen. Eläkettä ei ole tullut kerrytettyä, koska se olisi vienyt liian suuren osan tuloista. Hän on mieluummin laittanut rahansa ruokaan kuin eläkkeeseen.

Huono selitys. Moni muukin kollega valittelee samaa. Ongelma ei silloin ole se, että eläkemaksu on 22,3% tulosta, vaan se, että tuloja on liian vähän. Samaa monen on myös vaikea käsittää hinnoittelussa, sekä myyjä- että ostajapuolella. Eräs asiakkaani kerran hirvitteli minun tuntihintaani, koska hän ei ole koskaan maksanut työntekijöilleen yli 20 euron tuntipalkkaa. Siinä jäi vain huomaamatta, että freelancerin palkkaa ei voi verrata työntekijän palkkaan. Eläkemaksun lisäksi freelancer maksaa työtilat, koneet ja ohjelmistot. Markkinointikulujakin tulee aina jonkin verran. Lisäksi lasku tulee vain työn tekemiseen kulutetuista tunneista, kun työntekijällä 7,5 tunnin työpäivästä aika iso osa hujahtaa kahvitteluun, raportointiin, puheluihin, omien asioiden hoitoon, juoruiluun, ym. tuottamattomaan. Toki minunkin päivästäni osa kuluu kaikenlaiseen muuhun, mutta freenä en siitä kuitenkaan laskuta.  Mitä pienemmissä paloissa työtä ostaa, sitä kalliimmaksi se suhteessa tulee. Se, joka myy halvalla, polkee hintoja ja sahaa omaa oksaansa.

Freelancerikin voi tehdä töitä työsuhteisena, jolloin jokaisesta työstä sovitaan palkka, josta työnantaja maksaa sotumaksut ja eläkkeet. Silloin työ kerryttää myös eläkettä. Kun sovitaan laskutettavasta työstä, freekulla pitää olla joku organisaatio, joka laskuttaa työn ja maksaa tekijälleen palkan ja eläkemaksut. Jos ei maksa eläkemaksuja, ei saa eläkettä. Usein myös yrittäjien eläkkeitä moititaan liian pieniksi. Jos maksaa minimieläkemaksut, saa minimieläkettä. Loogista, eikö totta? Usein sitten on pihistelty maksuissa, mutta ehkä saatu omakotitalo maksettua. Eikö voisi suhtautua asiaan käytännöllisesti ja myydä talon? Siinä on kiinni paljon rahaa ja vaihtamalla pienempään osakeasuntoon rahaa säästyy myös ylläpitokuluissa.

Freetyö on antoisaa ja se voi olla moninaista. Itselläni se on koostunut eri mittaisista määräaikaisuuksista, erillisistä projekteista ja myydyistä ideoista. Joukossa on suunnittelutyötä ja opetustehtäviä. Ainoa kiusa siinä onkin juuri työn määrä. Vaihtelevuus innostaa, kun koko ajan on ikään kuin uudessa työssä, mutta toisaalta riittävän toimeentulon saaminen huolettaa varsinkin tällaisessa taloustilanteessa. Nyt töitä lienee monilla aika niukasti, mutta toisinaan haasteena on oma jaksaminen, kun ei malta olla tekemättä kaikkia tarjolla olevia projekteja.

Omaa eläkettä ei pidä ohittaa, vaikka eläköitymiseen onkin vielä vuosikymmeniä aikaa. Oma suunnitelmani on jatkuva kerryttäminen, jonka lisäksi kohtuullinen asuntovarallisuus helpottanee eläkepäiviä. Tällä alalla olisi kiva myös jatkaa työntekoa mahdollisimman pitkään, ehkä sitten pienemmässä määrin iän karttuessa. Varautua voi aina, vaikka tulevaisuutta ei voikaan tarkkaan ennakoida.