Käsityötä vs teollista tuotantoa

Juuri eräässä yrittäjäryhmässä täällä FB:ssa keskustellaan siitä, miten on ikävää, etteivät ihmiset arvosta käsityötä tai ole halukkaita maksamaan siitä sen oikeaa arvoa. Tämä tuntuu olevan oikea ikuisuuskysymys. Meillä on joukko käsityöläisiä, jotka tekevät hienoja uniikkivaatteita, käsin neulottuja neuletakkeja ja kirjailtuja leninkejä. Työtunteja palaa ja "oikea hinta" nousee. Tuossakin keskustelussa mainittiin, että naisen hääpuvun hinnaksi voi helposti tulla yli 2000 euroa. Hääpukuun joku saattaa satsatakin, mutta entäs villapusero? Vaikka se olisi kuinka hieno, harva on silti valmis maksamaan siitä enempää kuin parisataa. Harva niinkään paljon.

Tässä onkin teollisen tuotannon idea: Valmistetaan sarjatyönä isompia määriä, niin yksikköhinta laskee. Voidaan investoida koneisiin, jotka tekevät tasaista jälkeä väsymättä. Ensimmäiset kolme tai neljä puseroa voi mennä haaskuuseen prosessia opetellessa, mutta sen jälkeen tulee priimaa muutama sata, niin opettelu- ja suunnittelukustannukset häviävät määrään. Yksittäiskappaleessa kaikki opettelu, menetelmän kehittämis- ja suunnittelukustannukset kohdistuvat siihen ainokaiseen kappaleeseen. Siihenkin saattaa jäädä joku hankala kohta, joka on vain tehty jotenkin, kun ei ole vielä keksitty, miten se kannattaisi toteuttaa. Ehkä seuraavaan puseroon…

Minulle teollinen tuotanto edustaa myös tasa-arvoa: Yhä useammalla on varaa ostaa tuotteita, kun kustannukset ovat pienemmät ja tuottavuus suurempaa. Jos miettii vaikkapa Keski-Euroopan vanhoja linnoja ja niiden koristeellisia yksityiskohtia, tulee väkisinkin mieleen, että rakennuttajan on pitänyt olla hirvittävän rikas verrattuna niihin, jotka ovat rakennuksen käytännössä rakentaneet, jotta niihin voi voitu upottaa sellainen määrä käsityötä. Jokainen ikkunanpieli ja sadevesikourukin on koristeltu. Hienojahan ne ovat, mutta myös merkki luokkayhteiskunnasta. On hienoa, että niillä, jotka tuotteita valmistavat käytännössä, on myös varaa ostaa niitä halutessaan.

Kierrätetään!

Kiertotalous on kasvava trendi ja pienenä kansana olemme ketterästi mukana uusissa jutuissa. Tätä hehkutti myös The Guardian pari päivää sitten ilmestyneessä jutussaan. Valitettavan usein kierrätys käsitetään askarteluksi, jossa tehdään vaikkapa koreja kahvipusseista. Kierrätystä sekin, mutta se on käsityötä ja sellaisenaan hyvä juttu, mutta ei yleensä teollista tuotantoa. Mittakaava ei riitä maailman pelastamiseen.

Kävin tässä eräänä päivänä Kierrätyskeskuksessa ja ihastelin uudistettuja huonekaluja, jotka on tuunattu Kierrätyskeskuksessa raikkain ja hauskoin päällyskankain. Se on jo hyvä askel kiertotaloutta kohti; pidennetään kestokulutushyödykkeiden elinikää. Myynnissä oli myös Plan B -vaatteita, jotka on tehty vanhoista kierrätyskankaista. Vaatteiden ompelua voi tehdä teollisesti myös vanhoista kankaista ja lopputulos on hieno. Vaatteet ovat raaka-aineidensa ansiosta yksilöllisiä, vaikkakin oletan, että ne tehdään pienissä sarjoissa samoin kaavoin.

Itse haluaisin olla kehittämässä teollisen mittakaavan kiertotaloutta ja tässä olisi paljon muotoilutarpeita. Kierrätysprojekteissa on ollut kiinnostavia avauksia, mm. tekstiilijätteen hyödyntämisessä uusiksi kuiduiksi. Teollisuudessa syntyy isompia eriä jätettä, joka on yksiaineista, tasalaatuista ja puhdasta. Esimerkiksi tekstiileistä jää pakanpäitä ja tilkkuja. Muovituoteiden valmistuksessa jää valupurseita, jotka ovat kaikki puhdasta, samaa raaka-ainetta. Niiden hyödyntämiseen voisi kehitellä uusia mahdollisuuksia. Yllättävissä paikoissa raaka-ainetta ei ole saatu kiertoon. Syynä voi olla kustannukset, menetelmien puute tai vanhat tottumukset.

Jottain tarttis tehrä. Kysykää muotoilijalta! o/