Tässäpä on taas vierähtänyt aimo tovi ihan samoissa tunnelmissa kuin viime postauksessa. Koneen piti olla kunnossa, mutta kaikenlaista pikkuriesaa vielä pukkaa. Osansa saa kyllä työkiireet, en ole jaksanut niin paljoa panostaa koneen kanssa värkkäilyyn ja bloggaamiseen. Kone on pystyssä ja toimii, mutta kummallisia juttuja jäi. Nyt taas on jokin käyttäjätiliongelma, eli joudun kirjoittamaan salasanaa aina, kun haluan muuttaa tiettyjä kohteita omissa dokumenteissani. Acrobat ei ole asentunut oikein, vaikka asensin sen uudestaan, enkä voi tulostaa siitä mitään. Harmi sinänsä, että en voi tulostaa myöskään Adoben ohjelmista, ne kaatuvat aina tulostettaessa. Niistä voi tosin tehdä pdf:n, se toimii. Tulostamiseen keksin käyttää koneen omaa Esikatselu-ohjelmaa, toimii se niinkin. Tosin tottumuksesta aina avaan kaiken Acrobaatilla ja sitten manaan ääneen, kun homma ei toimikaan. Tietenkään. Pah.
Muita pikku tietotekniikkakremppoja on ilmennyt, kun olen käynyt läpi arkistojani tulevaa muuttoa ajatellen. Katsoin eilen läpi aimo läjän cd-levyjä, joihin olin tallentanut kaikenlaista: vanhoja varmuuskopioita, vanhoja duuneja ja valokuvia. Kaikki olivat hapantuneet. Levy sisään ja näytölle ilmestyy lappu: Olet syöttänyt koneeseen tyhjän levyn. Jups. Näin on joskus aiemminkin tapahtunut yksittäiselle levylle, mutta näin pääsi nyt käymään koko arkistolle. Vain pari yli viisivuotiasta cd-levyä oli jäänyt jäljelle. Onneksi tärkeimmät asiat on mulla myös ulkoisilla kovalevyillä, mutta valokuvia taisi mennä hukkaan. Harmi, siellä oli varmaan kuvia reissuilta lasten kanssa :o( Osa on mulla muilla levyillä, mutta vanhimpia ei ole varmaan missään.
Varmuuskopiointia olen miettinyt nyt työpaikallakin. Siellä on melko tyypillisesti paljon tavaraa tallennettuina serverille, jonne työt tehdään. Kuva-arkistoa, työt loogisesti järjestettyinä jne. Vain yksi tyypillinen ongelma: Siellä, missä työt ovat, ei ole kuvia. Jos joskus, vaikkapa parin vuoden päästä haluttaisiin avata jokin alkuperäinen taitto, kuvien linkit olisivat melko varmasti rikki. Olisikin aika haaste saada työnkulkuun jotenkin ujutettua arkistointi. Jokainen työ pitäisi valmistuttuaan arkistoida pakettina, jossa on linkit, fontit ja kaksi pdf:ää, yksi näyttis ja yksi painokelpoinen.
Nyt lienee omat magneettikenttäni jotenkin epäsynkassa mikropiirien kanssa, sillä myös työkone kenkkuilee. Näppäinkomennot toimivat satunnaisesti ja kone hidastelee. Onneksi tässä valmiissa maailmassa ei ole mikään kiire ;o) Kaikki olen kuitenkin saanut tehtyä, ei mitään fataalia, mutta lisähaastetta on tullut. Muutenhan maailma olisikin ihan liian tylsä!
keskiviikko 20. elokuuta 2014
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Ihana kamala tietotekniikka
Viime viikon, samoin kuin edellisenkin, olen viihtynyt tavallista enemmän tietotekniikan parissa. Ei siksi, että olisi ollut mukava puuhailla jotakin, vaan siksi, että koneeni ei ollutkaan yhteistyöhaluinen. Reilut viisi vuotta vanha MacBook Pro alkoi hidastella, joten reippaana ajattelin asennella käyttöjärjestelmän ja ohjelmat uusiksi, jolloin kaikki vuosien varrella kerääntynyt digitaalinen tauhka jäisi pois.
Valitettavasti en ymmärtänyt, että koneessa oli todellakin aika vakava ongelma. Tai ehkä ei koneessa vaan sen varmuuskopiointijärejstelmässä. Juuri siinä, johon olin kaikki hengentuotteeni uskonut. Tarkoituksella en tuonut varmuuuskopiosta järjestelmää, enkä ohjelmia, jotta kaikki hidastelevat ongelmat eivät palautuisi, vaan asentelin ne kokonaan uudelleen tuoreina versioina. Sitten toisin ne varsinaiset omat tiedostoni, aarteeni, aatosteni hedelmät menneiltä vuosilta tähän päivään saakka.
Olisin tuonut, jos olisi ollut mitä tuoda.
Pitkällisen, piinaavan etsiskelyn jälkeen varmuuskopioilta löytyi työt-kansio päivämäärällä 14.5.2014. Sentään tältä vuodelta, sillä ensin löysin vain 2011 syksyn kopion ja kylmä hiki hiipi selkäpiihin. Toukokuu ei ollut ihan niin paha, varsinkin kun nyt olen etupäässä hakenut töitä enemmänkin kuin tehnyt niitä. Ne työt, mitä olen tehnyt, löysin talteen erikseen ottamistani meileistä painovalmiina pdf:nä, joten hukkaan menivät "vain" alkuperäiset, muokattavat tiedostot. Päätyöni kesän aikana on ollut Silmäasemalla ja ne työt toimiston serverillä, joten tämän hetken tienestitöihin tämä ei onneksi vaikuttanut.
Varmuuskopionti petti minut nyt toisen kerran. Edellinen kerta oli syksyllä 2011, kun olin aloittelemassa opinnäytteen tekemistä. Silloin piukahti kovalevy, lähes varoituksetta, eikä varmuuskopiointi ollut onnistunut viikkoon. Silloin uutta tavaraa oli paljon, joten kokeilin tiedostojen palauttamista huollossa. Se ei ollut hyvä idea. Homma kesti todella kauan, eikä sieltä löytynyt lopulta sen tuoreempia tiedostoja kuin varmuuskopioiltakaan. Kaikenlainen tallentaminen oli siis epäonnistunut jo jonkin aikaa, eikä työskennellessä huomannut kuin pientä hidastelua. Tällä kertaa varmuuskopiot näyttivät onnistuneen, mutta tarkempi tutkiminen paljasti, että kopioilla oli vain järjestelmä, kirjastot ja ohjelmat. Juuri ne, joita en halunnutkaan palauttaa. Käyttäjäosioni oli pudonnut kokonaan pois.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että varmuuskopion lisäksi toinenkin kopio niistä itse aarteista on hyvä olla. Lisäksi sen, että ilman konetta on orpo olla. Myös se tuli selväksi, että vaikka kene helpottaa kovasti työntekoa, itse asiassa mahdollistaa sen, se välillä ottaa veronsa.
Bonus: Piirtopöytä lakkasi toimimasta, koska juuri viimeinen käyttöjärjestelmäpäivitys ei enää tue noin antiikkisia lisälaitteita. Huoh. Ihminen on luotu tekniikkaa varten.
Valitettavasti en ymmärtänyt, että koneessa oli todellakin aika vakava ongelma. Tai ehkä ei koneessa vaan sen varmuuskopiointijärejstelmässä. Juuri siinä, johon olin kaikki hengentuotteeni uskonut. Tarkoituksella en tuonut varmuuuskopiosta järjestelmää, enkä ohjelmia, jotta kaikki hidastelevat ongelmat eivät palautuisi, vaan asentelin ne kokonaan uudelleen tuoreina versioina. Sitten toisin ne varsinaiset omat tiedostoni, aarteeni, aatosteni hedelmät menneiltä vuosilta tähän päivään saakka.
Olisin tuonut, jos olisi ollut mitä tuoda.
Pitkällisen, piinaavan etsiskelyn jälkeen varmuuskopioilta löytyi työt-kansio päivämäärällä 14.5.2014. Sentään tältä vuodelta, sillä ensin löysin vain 2011 syksyn kopion ja kylmä hiki hiipi selkäpiihin. Toukokuu ei ollut ihan niin paha, varsinkin kun nyt olen etupäässä hakenut töitä enemmänkin kuin tehnyt niitä. Ne työt, mitä olen tehnyt, löysin talteen erikseen ottamistani meileistä painovalmiina pdf:nä, joten hukkaan menivät "vain" alkuperäiset, muokattavat tiedostot. Päätyöni kesän aikana on ollut Silmäasemalla ja ne työt toimiston serverillä, joten tämän hetken tienestitöihin tämä ei onneksi vaikuttanut.
Varmuuskopionti petti minut nyt toisen kerran. Edellinen kerta oli syksyllä 2011, kun olin aloittelemassa opinnäytteen tekemistä. Silloin piukahti kovalevy, lähes varoituksetta, eikä varmuuskopiointi ollut onnistunut viikkoon. Silloin uutta tavaraa oli paljon, joten kokeilin tiedostojen palauttamista huollossa. Se ei ollut hyvä idea. Homma kesti todella kauan, eikä sieltä löytynyt lopulta sen tuoreempia tiedostoja kuin varmuuskopioiltakaan. Kaikenlainen tallentaminen oli siis epäonnistunut jo jonkin aikaa, eikä työskennellessä huomannut kuin pientä hidastelua. Tällä kertaa varmuuskopiot näyttivät onnistuneen, mutta tarkempi tutkiminen paljasti, että kopioilla oli vain järjestelmä, kirjastot ja ohjelmat. Juuri ne, joita en halunnutkaan palauttaa. Käyttäjäosioni oli pudonnut kokonaan pois.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että varmuuskopion lisäksi toinenkin kopio niistä itse aarteista on hyvä olla. Lisäksi sen, että ilman konetta on orpo olla. Myös se tuli selväksi, että vaikka kene helpottaa kovasti työntekoa, itse asiassa mahdollistaa sen, se välillä ottaa veronsa.
Bonus: Piirtopöytä lakkasi toimimasta, koska juuri viimeinen käyttöjärjestelmäpäivitys ei enää tue noin antiikkisia lisälaitteita. Huoh. Ihminen on luotu tekniikkaa varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)