Käsityötä vs teollista tuotantoa

Juuri eräässä yrittäjäryhmässä täällä FB:ssa keskustellaan siitä, miten on ikävää, etteivät ihmiset arvosta käsityötä tai ole halukkaita maksamaan siitä sen oikeaa arvoa. Tämä tuntuu olevan oikea ikuisuuskysymys. Meillä on joukko käsityöläisiä, jotka tekevät hienoja uniikkivaatteita, käsin neulottuja neuletakkeja ja kirjailtuja leninkejä. Työtunteja palaa ja "oikea hinta" nousee. Tuossakin keskustelussa mainittiin, että naisen hääpuvun hinnaksi voi helposti tulla yli 2000 euroa. Hääpukuun joku saattaa satsatakin, mutta entäs villapusero? Vaikka se olisi kuinka hieno, harva on silti valmis maksamaan siitä enempää kuin parisataa. Harva niinkään paljon.

Tässä onkin teollisen tuotannon idea: Valmistetaan sarjatyönä isompia määriä, niin yksikköhinta laskee. Voidaan investoida koneisiin, jotka tekevät tasaista jälkeä väsymättä. Ensimmäiset kolme tai neljä puseroa voi mennä haaskuuseen prosessia opetellessa, mutta sen jälkeen tulee priimaa muutama sata, niin opettelu- ja suunnittelukustannukset häviävät määrään. Yksittäiskappaleessa kaikki opettelu, menetelmän kehittämis- ja suunnittelukustannukset kohdistuvat siihen ainokaiseen kappaleeseen. Siihenkin saattaa jäädä joku hankala kohta, joka on vain tehty jotenkin, kun ei ole vielä keksitty, miten se kannattaisi toteuttaa. Ehkä seuraavaan puseroon…

Minulle teollinen tuotanto edustaa myös tasa-arvoa: Yhä useammalla on varaa ostaa tuotteita, kun kustannukset ovat pienemmät ja tuottavuus suurempaa. Jos miettii vaikkapa Keski-Euroopan vanhoja linnoja ja niiden koristeellisia yksityiskohtia, tulee väkisinkin mieleen, että rakennuttajan on pitänyt olla hirvittävän rikas verrattuna niihin, jotka ovat rakennuksen käytännössä rakentaneet, jotta niihin voi voitu upottaa sellainen määrä käsityötä. Jokainen ikkunanpieli ja sadevesikourukin on koristeltu. Hienojahan ne ovat, mutta myös merkki luokkayhteiskunnasta. On hienoa, että niillä, jotka tuotteita valmistavat käytännössä, on myös varaa ostaa niitä halutessaan.