Tunneilmaisu on kulttuurisidonnaista

Tutut emojit tulevat monessa kohtaa vastaan. Luontevasti keskustelisimme koko keholla, mutta netissä tai sähköpostissa se ei onnistu. Paikkaamme vajetta emojeilla. Meillä suomalaisilla on hieman jäyhä maine,  emme näytä tunteita niin helposti kuin jossain lämpimämmässä kasvaneet. Toisaalta emme pidä tekohymyä naamalla yhtä innokkaasti kuin vaikkapa keskivertoamerikkalainen. Näyttämämme tunteet ovat aitoja, kun teeskennellä ei tarvitse. Näistä emojeista näkeekin niiden alkuperän. Hymyä on jos jonkinlaista, mutta silti usein ei löydy sitä omaa tunnetilaa liippaavaakaan symbolia.

Mitä tekee jäyhä härmän ukko ja akka? Soveltaa tietysti. Huuli pyöreänä -ilmettä käytetään, kun kaveri on kohdannut jotain järkyttävää. Vieresä lukee vau. Sydämen kuvaa tägätään ahkerasti vaikkapa sairastuneen postaukseen, vaikka viereen tuleekin teksti ihastu. Luotamme siihen, että kuva kertoo enemmän kuin sana. Kuva jyrää sanan silloin, kun ne ovat ristiriidassa. Usein rivissä on useita merkkejä, kun sopivaa ei löydy, niin koostetaan läjä tunteen ympäriltä. Kuka piirtäisi suomalaiseen sielunmaisemaan sopivat symbolit? Ne oho, voi ei, älä?, joo-joo, mieti ny, emmää, huoh, älä jaksa, vi****aa, anna anteeksi, emmä pahalla, myötätuntoa, hienoa, tykkään mutten riehu, ei tehdä tästä ny numeroo, relaa vähän. Sauna ja hevari ei riitä.

Pienikin vivahde voi muuttaa ilmettä pienessä emojissakin. Tärkeintä onkin, että vastaanottaja ymmärtää sen oikein.