Tänään Ilta-Sanomissa oli juttu Ruotsissa kokeiltavasta kuuden tunnin työpäivästä. Tätä samaa on kokeiltu muuallakin, ainakin pari vuotta sitten oli jostakin päin Keski-Eurooppaa raportoitiin rohkaisevista tuloksista. Myös noin vuosi sitten kommentoin tätä CNN:llä kirjoitettua juttua, joka kertoo nelipäiväisestä työviikosta.
Molemmissa ajatuksissa, sekä lyhyemmässä päivässä, että lyhyemmässä viikossa, oli kiinnostavaa se, että ihmiset tekivät tehokkaammin töitä, kun työaika oli lyhyempi. Saman voi käänteisesti huomata monilla työpaikoilla: kun työntekijä väsyy, hän pitää tauon. Ei vain lakisääteistä kaffepaussia, vaan alkaa höpötellä naapurin kanssa tai surffata joutavia netissä. Ilmeisesti ihminen kaipaa myös tällaisia mikrotaukoja, pieniä herpaantumisia, pitkän päivän lomassa. Nelipäiväisen viikon kokeilijat tekivät siksi tehokkaammin ne neljä päiväänsä, että kaikki omat menot pystyi rytmittämään siihen vapaapäivään. Virastoasiat ja parturikäynnit hoituivat sen vapaapäivän aikana. Työntekijät myös viettivät aikaansa enemmän perheittensä kanssa ja tekivät viikonloppureissuja. Yllättäen myös sairauspoissaolot vähenivät.
Tällaisessa suunittelu- tai muussa ajattelutyössä työaika onkin aika toissijainen juttu. Freenä työskennellessä kelloa ei tule niin tarkkaan vilkuiltua, joskus tulee tehtyä pitkäänkin jotain hommaa, kun autuaallinen flow iskee, eikä keskeyttäminen edes käy mielessä. Toisinaan taas tulee tehtyä monenlaista pientä muuta puuhaa samaan aikaan, koska keskittyminen herpaantuu.
Joskus työpaikalle mennään ikäänkuin oleilemaan päiväksi, koska niin pitää tehdä. Siinä samalla tulee hoidettua monta hommaa, jotka pomo käskee. Parempi olisi, jos menisi työpaikalle tekemään niitä asioita, joilla työpaikka saa laskutettua asiakkaalta (palkanmaksu-)rahaa, ja joka edistää asiakkaan ja työnantajan etuja sekä omia kunnianhimoja. Silloin olisi mahdollisuus valahtaa ihanaan flow-tilaan ja lähteä kotiin illansuussa väsyneenä, mutta onnellisena. Tai ainakin onnellisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti