Paljon kuuluu puhetta ikärasismista ja vanhenevien työntekijöiden vaikeuksista saada töitä ja helppoudesta saada potkut. Toisaalta haluttaisiin helpottaa nuorten työllistymistä, toisaalta pidentää työuria pitämällä ihmiset pitempään töissä. Onneksi mistään nollasummapelistä ei ole kyse, vaikka työn kohdalla niukkuutta jaetaankin. Kaiken ikäisiä tarvitaan työpaikoilla, jotta saataisiin sekä kokemusta, tuoreutta että erilaisia näkemyksiä.
Olen myös sitä mieltä, että monilla vanhemmilla työntekijöillä on muutosvastaisuutta, laiskuutta opetella uutta ja urautumisen tuomaa tylsistymistä. Toisaalta nuorilla on mahdottoman kova usko (ohueen) osaamiseensa ja pelko osaamattomuudestaan. Nyt pitäisi vain rohkeasti nähdä jokaisen tekijän yksilöllisyys, sillä kaikki vanhemmat tekijät eivät ole muutosvastaisia, eikä kaikkien nuorten osaaminen ole ohutta. On myöskin surkuhupaisaa, että jo nelikymppisiä aletaan pitää vanhoina, vaikka vanhuus kohtaa meitä yhä iäkkäämpinä ja olemme terveempiä ikäpolvi ikäpolvelta. Toisaalta kolmekymppinenkin voi olla urautunut, kyyninen, jämähtänyt tai loppuunpalanut kun kuusikymppinen samalla opettelee uusia tehtäviä innolla ja tuo kypsiä näkemyksiä työyhteisöön. Olemme siis yksilöitä.
Jos ajattelemme rekrytointitilannetta, siinä usein työnantaja yrittää päästä helpolla: onko tuttavissa ketään, joka sopisi tehtävään ja haluaisi tulla? Tärppäisikö ilmoitus omilla nettisivuilla? Onko pakko laittaa paikka avoimeen hakuun? Avoimessa haussa rekrytoija on kiinni hyvän aikaa, kun hakuajan pitää kestää X aikaa, hakemuksia tulee luultavimmin satoja, kaikki ne on käytävä läpi, arvioitava ja valittava haastateltavat. Käytävä heidät läpi, tehtävä valintoja, joiden kanssa työyhteisön on elettävä seuraavat vuodet, jos hyvin käy. Valinta on tehtävä varmalla pohjalla, riskit minimoidaan eikä villejä kortteja kokeilla.
Mikä uhka sitten on viisikymppinen? Voi tietysti olla, että vanhempaa on hankala ottaa alaisekseen, mutta toisaalta isommissa yrityksissä rekrytoija ei ole välttämättä sama henkilö kuin tuleva esimies. Pelätäänkö, että tyyppi kupsahtaa kesken töiden? Tuskin sitäkään, aika tervettä sakkia ollaan vielä tuossa iässä. Eräässä keskustelussa nousi esiin epäilys, että vanhemmat työntekijät koetaan hankaliksi. Hankaliksi siinä mielessä, että kaikkia menettelytapoja ei välttämättä niellä, saatetaan jopa tehdä ehdotuksia ja aloitteita. Minusta tällainen kuulostaa juuri hyvältä tyypiltä: haluaa kehittää työtään, osaa sen niin hyvin, että pystyy tekemään aloitteita. Ei muutosvastarintaa vaan suorastaan muutoshalukkuutta. Olisiko tässä esimiehellä paikka katsoa peiliin ja päättää lopettaa oma muutosvastarintansa?
Minusta hyvä esimies on sellainen, jonka ego kestää myös muiden hyvät ideat. Esimiehen tehtävänä on innostaa alaisiaan ja olla kehityksen moottorina. Pitäisi osata ottaa kaikkien ideat vastaan ja kehittää niistä parhaat riippumatta siitä, kenen suusta ne ovat tulleet. Se olisi kaikkien etu eikä tarkoita sitä, etteikö esimies olisi tehtäviensä tasalla. Päin vastoin, hyvällä pomolla ego kestää myös taitavia alaisia. Elä pomo pelkää, en minä sinun tuoliasi keikuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti