Pink Panther ja Metsän väki

Muotoilu alana sai kerralla kaiken mediahuomion, kun Isola oli kopioinut Marimekon kuosiin kuvat ukrainalaiselta kansantaiteilijalta. Tulee väkisinkin mieleen, että miksi ihmeessä? Hänen kommenteistaan huokui vilpittömyys (tilanteeseen sopivasti), että hänestä ne olivat ihania ja hän halusi jakaa ne kaikkien kanssa. Osoittaa tosin erittäin heikkoa ammattitaitoa kopioida toiselta yksi yhteen. Olisihan siitä alkuperäisestä voinut ottaa jotakin fiiliksen luovaa ja ja koota siitä sitten omanlaisensa kuvio. Toivottavasti kyseessä oli vain jokin lapsus ajattelussa, vaikka vaikea tätä on ajatella. Onko näin, että nimeä on saatu suvulta, mutta ideoita ei riitäkään työhön?

Taitavat vanhemmat eivät takaa lasten taitavuutta, vaikka eivät tietysti sitä estäkään. Monesti muulloinkin olen toivonut, että ihmisiä arvosteltaisiin heidän omien tekemistensä kautta, eikä heidän vanhempiensa. Myös muotoilun alalla on paljon ihmisiä, joiden vanhemmat tavalla tai toisella ovat samalla alalla. Taiteellisessa perheessä on voinut saada oppia ja kannustusta tekemiseen, mutta toisaalta on voinut tulla lapsen taitotasolla verratuksi suuriin mestareihin ja sitä kautta mitätöidyksi. On voinut saada valmiiksi poljetun polun, mutta on voinut saada rasitteetkin. 

Monilla "alalle syntyneillä" on rasitteita, jotka kahlitsevat tekemistä. On esimerkiksi ennakkoluuloja jonkin fontin käytöstä tai jonkin värin käytöstä. Kuitenkin lähes kaikki elementit ovat hyviä jossain, sillä kyse on kokonaisuudesta. Sama väri esimerkiksi voi jossain ympäristössä olla tosi ällö, mutta toisessa paikassa raikas ja kaunis. Jos on päättänyt, että pinkki on paha, niin se rajoittaa suunnittelua. Ei olisi Pink Pantteria ilman pinkkiä.